Olet tässä: ONNI blogi / Asiakaskokemus Onnilla

Mittaamme ONNIn eri asiakasryhmien tyytyväisyyttä säännöllisesti asiakaskyselyillä. Asiakastutkimusten tavoitteena on selvittää ONNIn asiakkaiden toiveita ja odotuksia yhteistyöstä sekä tyytyväisyyttä ONNIn toimintaa ja palveluita kohtaan. Vuoden 2021 kysely- ja haastattelututkimukset toteutettiin pääosin elo-syyskuussa. Tutkimuskokonaisuuden toteutti Tee tutkimus. 

Asiakastutkimuksen keskeiset tulokset

Tulosten perusteella asiakaskohtaamisten laatu on ONNIlla korkea. Asiakkaat kokevat palvelun erittäin ystävällisenä ja vastuullisena ja olonsa turvalliseksi ONNIn työntekijän läsnäollessa. ONNI asiakaspalvelun ystävällisyys on tulosten mukaan myös erittäin hyvällä tasolla. Onnilaisten tärkeäksi kokemat laadukkaat kohtaamiset näkyvät erittäin hyvänä kohtaamisten tasona.
 
Yhteiskunnallinen tilanne hoitohenkilöstön saatavuudesta aiheuttaa kysymyksiä ja huolta myös ONNIn asiakkaissa. Asiakaskyselyissä hoitajien ja muun henkilöstön toivotaan pysyvän samana mahdollisimman pitkään, mikä on hyvin ymmärrettävää erityisesti, kun palvelua annetaan omaan kotiin. Henkilöstön pysyvyys on myös meille tärkeää. Kehitämmekin jatkuvasti työntekijäkokemusta siten, että työntekijämme viihtyisivät ONNIlla. Toivomme, että jokainen onnilainen löytäisi meiltä omaan elämäntilanteeseensa sopivan tavan työskennellä ja kehittyä sote-alan ammattilaisena.
 
Hyvästä palautteesta meillä on kiittäminen asiakkaitamme sekä ystävällistä ja osaavaa henkilökuntaamme, joka jatkaa tinkimätöntä työtään vuoden jokaisena päivänä. 
 

ONNIn ensihoidon asiakkaiden kokemus

ONNI ensihoidon asiakkaat ovat perinteisesti olleet erittäin tyytyväisiä saamansa palvelun laatuun ja tämä näkyi myös kuluvan vuoden asiakaskyselyiden tuloksissa. Asiakaskysely on tehty vuoden aikana jatkuvan mallin mukaisesti. Ensihoidon asiakkaiden kokonaistyytyväisyys oli 8,9/10 ja NPS 76.

 

ensihoito-web-onnion

 

ONNI ensihoidon asiakastutkimuksen kuluttaja-asiakkaiden keskeiset mittarit ja tulokset asteikolla 1-4

  • Henkilökunta on ystävällistä 3,7
  • Yhteistyö on sujuvaa ja helppoa 3,7
  • Saatoin luottaa siihen, että sovitut asiat hoidetaan 3,7
  • Henkilökunta herätti luottamuksen kriittisessä tilanteessa 3,7
Avoimen palautteen perusteella ONNI ensihoito koetaan ammattitaitoisena,  ystävällisenä ja turvallisena.
"Asia hoidettiin ammattitaidolla ja "ihmisläheisesti"."
"Nopea ja luotettava avunsaanti, ystävällisyys, rauhallisuus. Jäi hyvä mieli kivuliaasta tapaturmasta huolimatta."
"Ei mitään moitittava, mutta paljon kehuttavaa."
"Täyden kympin palvelu!"
 

ONNIn kotisiivousasiakkaiden kokemus

Kotisiivousasiakkaamme antoivat meille kokemuksistaan paljon avointa palautetta sekä  kehitysehdotuksia. Kehitysehdotukset liittyivät suurelta osin yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jossa palvelualan työntekijöiden saatavuus on heikentynyt. Kiitämme asiakkaitamme runsaasta positiivisesta palautteesta ja ohjaamme kiitoksen kotisiivouksen osaaville onnilaisille. 

ONNI kotisiivous FB_53

ONNI asiakastutkimuksen kuluttaja-asiakkaiden keskeiset mittarit ja tulokset

asteikolla 1-4

  • Tunnen oloni turvalliseksi ONNIn työntekijän läsnäollessa 3,7
  • Työntekijät ovat ystävällisiä 3,7
  • Asiakaspalvelun työntekijät auttavat ystävällisesti 3,5
  • Työntekijät toimivat vastuullisesti 3,5
  • Yhteistyö on sujuvaa ja helppoa 3,5

Miten kuluttaja-asiakkaamme kommentoivat asiakaskokemustaan ONNIlla?

"Palvelu on parantunut, tällä kaikki toimii aiempaa paremmin, olen erittäin tyytyväinen nykytilanteeseen."

"Iloisuus ja ripeys toimissa sekä luotettavuus vaikka itse ei olisi kotona hoituu työhyvin ja luotettavasti."

"Onni kotisiivous on parasta vastinetta mitä rahalle voi saada :)"

 

ONNIn tilaaja-asiakkaiden kokemus

ONNIn tilaaja-asiakkaat ovat haastattelututkimusten perusteella tyytyväisiä ONNIn palveluihin ja yhteistyön tapaan. Kokonaistyytyväisyys oli vuonna 2021 8,3/10. ONNIn henkilöstö koetaan entistäkin vastuullisempana ja ystävällisempänä. ONNIn toimintatapa näyttäytyy myös entistäkin osaavampana. Tilaaja-asiakkaamme kokevat hyötyvänsä yhteistyöstämme jopa aiempaa enemmän. Nämä positiiviset arviot toiminnastamme ilahduttavat ja kannustavat meitä kehittämään palveluitamme ja yhteistyön tapaamme tulevaisuudessakin.

 

ONNI asiakastutkimuksen tilaaja-asiakkaiden keskeiset mittarit ja tulokset

asteikolla 1-4

  • ONNIn henkilöstö on ystävällistä 3,8
  • ONNIn henkilöstö toimii vastuullisesti 3,6
  • Asiakas kokee saavansa hyötyä siitä, että käyttää ONNIn palveluita 3,5
  • ONNIn toimintatapa on osaava ja ammattitaitoinen 3,5

Miten tilaaja-asiakkaamme kuvaavat kokemuksiaan ONNIsta?

Tilaaja-asiakkaamme kuvaavat asiakaskokemustaan seuraavasti: 

"Yritys on luotettava, työntekijät ystävällisiä ja asiantuntevia."
"Hyvää palvelua."
"Vaikuttaa hyvältä työpaikalta yhteistyökumppanin näkökulmasta."
"Yhteistyö on ollut sujuvaa ja helppoa, olemme olleet tyytyväisiä kaikkiin osa-alueisiin. Uskon, että myös Onnin puolella ollaan samaa mieltä."

 

Lämmin kiitos palautteesta!

Arvostamme saamaamme palautetta erittäin paljon ja jatkamme asiakastyytyväisyyden kehittämistä asiakaskyselyn tulosten perusteella. Seuraamme asiakaskokemuksen kehittymistä tulevissa kyselyissämme. Saamamme asiakaspalautteen perusteella olemme tunnistaneet asiakkaillemme tärkeitä kehitysalueita toiminnassamme ja keskitymme niiden parantamiseen. Palautteen mukaisesti tulemme jatkossa kehittämään yhteydenpitoa asiakkaittemme kanssa 

Palautetta toiminnastamme voi antaa meille asiakaskyselyiden lisäksi milloin tahansa täällä. Saamamme palautteen ohjaamme asiasta vastaavalle henkilölle ja vastaamme palautteeseen mahdollisimman pian.


ONNIn asiakastarinoita

Lue lisää asiakkaidemme kokemuksista:

Omaishoidon apu - apua arkiaskareisiin ja jakamaan vastuuta >

Säännöllinen kotihoito mahdollistaa turvallisen kotona asumisen >

Siivousapua kotiin - palvelun arvosana 10+ >

 

Tilaa uusimmat blogit suoraan sähköpostiisi!

Haluatko tiedon blogin uusista sisällöistä?
Tilaa uusimmat blogisisällöt suoraan sähköpostiisi! Saat kerran kuukaudessa yhteenvedon uusimmista sisällöistä.