Olet tässä: ONNI blogi / Hengityshalvaus-asiakkaan hoitajan työ Onnilla

Hengityshalvaus-asiakkaan hoitajan työ Onnilla

Hengityshalvaustiimisssä työskentely on vaativaa, mutta hyvin palkitsevaa ja merkityksellistä. Katso ja lue tiimiesihenkilömme Riikan haastattelu ja hae ONNIlle töihin!

  

Tiimiesihenkilönä Riikan tehtävänä on varmistaa, että hoitajat saavat tehdä rauhassa arvokasta työtä hengityshalvaustiimissä. Hänen tiimiinsä kuuluu 6-8 hoitajaa, jotka työskentelevät ympäri vuorokauden. Työ on pääasiassa 3-vuorotyötä.

”Työssäni koen onnistuvani silloin kun saan positiivista palautetta niin työntekijöiltä kuin asiakkailtamme. Onnistunut työpäivä on silloin kun asiakas on tyytyväinen ja hoito on ollut laadukasta ja hänen toiveidensa mukaista”, Riikka kertoo.

Hengityshalvaustyöhön liittyy Riikan mukaan paljon ennakkoluuloja, kuten pelkoa ja epävarmuutta. Hengityshalvausasiakas on hengityskoneessa, jolloin hoitotyö on vastuullista ja vaativaa sekä sisältää erikoissairaanhoidon osaamista, jota oppii parhaiten työn kautta.

”Ennakkoluulojen murtamiseksi haluaisin sanoa uusille tuleville hengityshalvaushoitajille, että hengityshalvaustyö on samaa kuin muukin hoitotyö. Työn oppiminen ja perehtyminen vie oman aikansa, ja hoitajan on todella tärkeää olla armollinen myös itselleen oppimisen aikana. Perehdytys räätälöidään aina jokaisen hoitajan kanssa yksilöllisesti ottaen huomioon aikaisemman hoitoalan osaamisen ja kokemuksen.”

Hengityshalvaustyöhön voivat hakea hoitajat ja alan opiskelijat vaikkei heillä olisi ennestään kokemusta hengityshalvaustyöstä, sillä ONNI tarjoaa kattavan perehdytyksen uusille hoitajille. Uudet hoitajat saavat perehtyä rauhassa työhön sekä hengityskoneen käyttöön toisen työntekijän kanssa. Perehdytyksen lisäksi hoitajan tukena toimii esihenkilön lisäksi koko onnilaisten tiimi. Työssä auttavat myös kattavat kirjalliset ohjeet työvuorokohtaisista tehtävistä sekä toiminnasta eri laitteiden kanssa.

”Hengityshalvaustyö sopii erittäin hyvin henkilöille, ketkä haluavat toimia itsenäisesti ja vastuullisissa työtehtävissä. Työ on erittäin merkityksellistä ja palkitsevaa, kun sen oppii.”

 

Työtä tehdään ONNIn arvojen mukaisesti

”Arvomme näkyvät arjessa ja jokapäiväisessä työssämme ONNIlla. Arvoihimme kuuluu joustavuus, luotettavuus ja ystävällisyys, jonka ympärille perustamme myös työyhteisömme me-hengen. Työyhteisössämme on erittäin hyvä yhteishenki ja autamme toisiamme eikä ketään jätetä yksin”, Riikka kertoo.

Riikka nostaa tiimiesihenkilönä joustavuutta tärkeään rooliin. ONNIlla joustavuus näkyy työvuorosuunnittelussa, johon jokainen saa vaikuttaa. Lisäksi työssä huomioidaan työn fyysinen ja henkinen kuormittavuus ja etenkin joustavuudella pystytään tukemaan työntekijöiden jaksamista. Lisäksi työntekijöiden jaksamisen avuksi järjestetään ryhmätyönohjausta.

”Hae rohkeasti meille ONNIlle töihin hengityshalvaustiimiin. Täällä sinua on vastassa kannustava ja innostava työyhteisö”, Riikka kertoo hymyillen.

 

Olisitko sinä uusi onnilainen? Tutustu avoimiin työpaikkoihin ja ONNIin työnantajana.

Katso kaikki lähihoitajien avoimet työpaikat ›

Lähihoitajan avoin hakemus ›

Tutustu ONNIin työnantajana ›

Tilaa uusimmat blogit suoraan sähköpostiisi!

Haluatko tiedon blogin uusista sisällöistä?
Tilaa uusimmat blogisisällöt suoraan sähköpostiisi! Saat kerran kuukaudessa yhteenvedon uusimmista sisällöistä.