Olet tässä: ONNI blogi / Henkilökohtaisen avustajan joulu

Miltä näyttää henkilökohtaisen avustajan joulun aika? Lähdimme selvittämään ONNIn kokeneilta henkilökohtaislta avustajilta Petriltä ja Marjolta minkälaiset jouluiset muistot lämmittävät mieltä edelleen ja kuinka joulu rakentuu yhdessä tehden.

"Tein joulutorttuja sokean veteraanin kanssa. Hän ei ollut ennen joulutorttuja tehnyt. Tunnelma oli ainutlaatuinen eikä yhteinen hetki kyllä unohdu koskaan." - Marjo

 

Kauppareissuja ja kuusen koristelua

Joulun lähestyessä pyritään monin tavoin houkuttelemaan joulutunnelma esiin. Avustajamme Marjo kertoo, kuinka tunnelmaa luodaan monesti jouluruokia yhdessä valmistellen. Yhdessä asiakkaan kanssa keitetään riisipuuro ja hankitaan herkulliset joulukalat juhlapöytään. Kaupasta mukaan tarttuvat samalla läheisten joululahjat, joiden paketoinnissa avustetaan.

Petri kertoo, kuinka kodin koristelu luo monelle joulutunnelman. Kuusi löytää paikkansa, koristeet kuuseen ja jouluvalot asetellaan asiakkaan toiveisen mukaisesti. Ja yksi tehtävä tuntuu yhdistävän joulun alla meistä monia, nimittäin joulusiivous! Siihen osallistuvat asiakkaidemme apuna kumpikin konkariavustajistamme. Puhtaassa kodissa on mukava aloittaa joulun odotus. 

 

Jouluiset puuhat ja yhdessäolo luovat tunnelmaa

Kun koti on kunnossa ja pöytä jouluruokia pullollaan on aika siirtyä siihen mikä tuo meistä monelle joulumieltä eli yhdessä olemiseen ja jouluisiin puuhiin. Petri kertoo, kuinka avustaa asiakkaita usein joulumarkkinoilla, myyjäisissä ja pikkujouluissa. Hänen asiakkaansa viettävät joulua kukin omalla tavallaan. Joillekin joulu on hektistä ja vauhdikasta aikaa, toiselle mahdollisuus rauhoittua ja tunnelmoida. Vaikka joulun perinteitä on paljon ja niissä avustaminen mukavaa, muistuttaa Petri tärkeästä seikasta. Avustajan tehtävänä on pysytellä sopivasti taka-alalla, sillä tärkeintä on asiakkaan ja hänen lähipiirinsä viihtyvyys.

Näille konkareille työ jouluna tuntuu olevan mieluisaa vaikkakin välillä hektistä. Petrin mieleen piirtyy muisto hänen ja asiakkaan yhteisestä perinteestä "Useana vuotena jouluperinteenä on ollut asiakkaani kanssa jouluaattoiltana iltatee ja pikkuleipien syönti kaikessa rauhassa jutellen maailman asioista.  Tunnelma on rauhallinen ja kaikki kiire on loppunut. Voimme keskustella kahdestaan joulun ja kuluneen vuoden tapahtumista ja unohtaa kaiken suorittamisen."

 

Joulun ja aaton työrupeaman jälkeen levähdetään 

Kun joulu ja aatto on töissä taputeltu, rauhoitutaan ja levätään vapaalla. Petri ei kaipaa hulinaa vaan viettää joulua itsekseen tällä kertaa ravintolassa herkutellen kun puoliso on joulun ajan sukuloimassa. Myös Marjolle lepo ja herkuttelu ovat oman joulun kulmakiviä. Marjon joulupöydän luo lanttulaatikko ja Petrille ehdottomia herkkuja ovat erilaiset kalat. Lapsuuden herkku "vaspuuki" on joulupöydän kunniavieras ja ilman sitä ei joulupöytä ole valmis.

Ja millä tavoin herätellään sitten ONNIn avustajien Petrin ja Marjon oma joulumieli ja tunnelma? Marjo kertoo, että töissä jouluisia asioita puuhastellessa oma joulumielikin syntyy siinä samalla. Vaikka aatto ja joulun aika vietetetään usein töissä, Marjo tiivistää hyvin joulun sanoman "Onni on nähdä toisten onni ja se korostuu erityisellä tavalla jouluna".

 

Tilaa uusimmat blogit suoraan sähköpostiisi!

Haluatko tiedon blogin uusista sisällöistä?
Tilaa uusimmat blogisisällöt suoraan sähköpostiisi! Saat kerran kuukaudessa yhteenvedon uusimmista sisällöistä.