Olet tässä: ONNI blogi / Yllätä läheisesi aineettomalla joululahjalla

Yllätä läheisesi aineettomalla joululahjalla

Adventtikalenteri_blogi

Pohditko mitä antaa tänä vuonna läheisillesi joululahjaksi? Onnistunut lahja on saajansa näköinen ja on valittu lämmöllä ajatellen. Tarkka lahjan antaja on korvat höröllä jo hyvissä ajoin ennen joulua.

Mikäli lahjan saajalla tuntuu olevan jo kaikkea tai et tiedä tarkalleen millaisesta lahjasta hän ilahtuisi voi lahjan hankkiminen olla haastavaa. Nykypäivän yltäkylläisyydessä eniten iloa tuottavat käytännölliset ja hyödylliset lahjat. Myöskään syötävät ja juotavat lahjat eivät jää nurkkiin pyörimään.

Mitä jos antaisit tänä jouluna erilaisen lahjan? Aineeton lahja on kekseliäs tapa ilahduttaa läheistä joulun aikaan. Kurkkaa alta aineettomia lahjaideoita aikuisille ja lapsille!


Lahjaksi omaa aikaa

  • Anna lahjaksi puhdas koti ostamalla ONNIn siivouslahjakortin verkkokaupastamme.
  • Anna lahjaksi hengähdystauko arkeen ONNI lastenhoidon lahjakortilla, jonka voit myös ostaa helposti suoraan verkkokaupastamme. Vanhempien hengähdystauko on taatusti toivottu lahja.
  • Tarjoudu auttamaan ystävää tai sukulaista lemmikin hoidossa, esimerkiksi reissun tai muun menon ajan. Niin rakkaita kuin lemmikit ovatkin, välillä on mukavaa, jos joku muu ulkoiluttaa koiran tai ruokkii kissaa.
  • Tue paikallista yrittäjää ja anna läheisellesi rentouttava hieronta- tai muu hemmottelulahjakortti.

 

Lahjaksi elämyksiä

  • Kokkaa ystävälle unohtumaton illallinen ja anna lahjaksi yhteistä aikaa.
  • Hemmottele puolisoasi tai läheistä antamalla lahjaksi rentouttava kylpylä- tai hotellilahjakortti tai vie ajatukset pois arjesta lahjoittamalla suoratoisto- tai musiikkipalvelun lahjakortti.
  • Hanki kulttuurin ystävälle tai kotimaan matkailijalle vuoden mittainen kulttuurimatka eli Museokortti, jolla pääsee 300 suomalaiseen museoon. Hieman edullisemman lahjan saat ostamalla yksittäisen pääsylipun ystäväsi lempimuseoon.
  • Yllätä ystävä tai läheinen lapsi käynnillä seikkailupuistoon tai vaikka trampoliiniparkkiin. Hurjapään voit yllättää ralli- tai kartingelämyksellä. Yhteinen hetki muistetaan takuulla pitkään.

 

Lahjaksi oppia

  • Varaa esimerkiksi tanssi-, kieli- tai käsityökurssi. Uuden taidon voi opetella ystävän kanssa myös kotoa käsin ja edullisesti vaikka YouTuben videoiden avulla.
  • Toteuta lapsen unelma ja anna lahjaksi, vaikka lahjakortti kesän harrastusleiriä varten.
  • Yllätä innokas ruuanlaittaja sushikoululla. Nuoremmalle ruuanlaittajalle voit opettaa esimerkiksi hänen lempiruokiensa valmistamisen. Näin lapsi pääsee tutustumaan kokkaamisen saloihin helposti ja turvallisesti omassa kotikeittiössä.

 

Lahjaksi yhteistä aikaa ja tekemistä

  • Vie läheisesi elokuviin, anna liput lahjaksi tai tee leffaretki lapsen kanssa.
  • Nauttikaa talvisesta luontoretkestä eväiden kanssa. Ulkoilusta ja yhdessäolosta nauttivat niin aikuiset kuin lapsetkin
  • Tarjoa apua kauppareissuun, kotitöihin tai vaikkapa remontointiin.
  • Yllätä ystäväsi tai perheenjäsenesi hänen lempiartistinsa konsertilla tai kulttuurielämyksellä.
  • Järjestä viikonloppumatka lahjansaajalle tärkeään paikkaan.

 

Lahja hyväntekeväisyyteen

Aineettoman lahjan voi antaa myös hyväntekeväisyyteen. Näitä lahjoja ovat esimerkiksi

  • Iltapala nuorten turvatalossa
  • Mahdollisuus koulutukseen tai ammattiin kehitysmaan lapselle
  • Puhdasta vettä lapselle vuodeksi tai lapsen terveystarkastus kehitysmaassa

Voit tutustua lisää Suomen Punaisen Ristin, Plan Internationalin, Unicefin ja Kirkon Ulkomaanavun aineettomiin lahjoihin heidän verkkosivuillaan.

Tilaa uusimmat blogit suoraan sähköpostiisi!

Haluatko tiedon blogin uusista sisällöistä?
Tilaa uusimmat blogisisällöt suoraan sähköpostiisi! Saat kerran kuukaudessa yhteenvedon uusimmista sisällöistä.