Ikäihmisten yksinäisyyttä torjuva Ikäänny ilolla! -klubi laajenee Lahteen

 

TIEDOTE
Julkaisuvapaa ke 12.02.20

 

Arviolta joka kolmas suomalaisista ikäihmisistä tuntee vähintään ajoittain yksinäisyyttä. Yksinäisyys lisääntyy iän myötä ja on raskas taakka kantaa. Kotimainen Onni hoiva päätti ryhtyä tekoihin ikäihmisten yksinäisyyden vähentämiseksi vuonna 2018. 

Ikäänny ilolla! -klubi torjuu osaltaan yksinäisyyttä järjestämällä meneviä elämyksiä sekä lämpimiä kohtaamisia ikäihmisille. Toiminnassa ei ole tarkkoja ikärajoja, se on kaikille ikäihmisille avointa ja osallistua voi ystävän kera tai itsekseen. Klubi toimii aktiivisesti jo Helsingissä, Turussa, Tampereella sekä Oulussa.

Helmikuussa Onni hoivan Ikäänny ilolla -klubi laajentaa toimintaansa myös Lahteen. Ensimmäinen klubin tapahtuma Lahden alueella on yhdistetty infotilaisuus ja elokuvaretki Kino Iirikseen 24.02.2020 klo 13.15-15.15. Tapahtumaan on 85 paikkaa. Ilmoittautuminen tapahtuu ennakkoon sivulla: https://bit.ly/2OF6bK7

Ikäänny ilolla -klubitoimintaa pyörittää Onni hoiva ja rahoittaa lahjoitusvaroin Onnin omistaja Tradeka. Klubitoiminta on osa Tradekan yhteiskuntavastuutoimintaa. 

 

Lisätiedot:

www.ikaannyilolla.fi

Tessa Härkönen
Tapahtuma- ja markkinointikoordinaattori & ONNI klubien emäntä
044 776 2280
tessa.harkonen@medgroup.fi

 

Lähteet:

Kaleva: Yksinäisyys syö ikäihmisten elämästä laadun
www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/tuore-tutkimus-kertoo-yksinaisyys-syo-ikaihmisten-elamasta-laadun/770813

Suomen mielenterveysseura: Yksin asuminen ja yksinäisyys yleisiä ikääntyessä
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/ihmissuhteet/yksin-asuminen-ja-yksinäisyys-yleisiä-ikääntyessä

Yle: Vanhusten yksinäisyys on valitettavan yleistä
www.yle.fi/aihe/artikkeli/2012/02/14/vanhusten-yksinaisyys-valitettavan-yleista

 

Med Group on kotimainen, nopeasti kasvava sosiaali- ja terveydenhuoltoalan palveluyritys, joka tunnetaan nimellä Onni. Yrityksemme omistaa suomalainen Tradeka-Yhtiöt Oy. Päätoimialamme ovat hoivapalvelut, ensihoito sekä hammaslääkäri- ja lääkäripalvelut julkiselle terveydenhuollolle. Työllistämme noin 4200 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista liikevaihtomme ollessa yli 70 miljoonaa euroa. Palvelemme asiakkaitamme, niin kuluttaja- kuin kunta-asiakkaitamme, suurella sydämellä. Missiomme on auttaa ihmisiä elämään omannäköistä, täyttä elämää. 

Lue lisää: www.onnihoiva.fi