Onnin avustaja- ja tukipalveluiden ohjausryhmä kehittää ja uudistaa jatkuvasti luotettavia, ystävällisiä ja joustavia palveluita Onnin nykyisille ja tuleville asiakkaille. Tiimimme auttaa ja tukee päivittäin vammaisia, ikääntyneitä, työikäisiä, lapsia, nuoria ja perheitä elämään omannäköistä elämää.
Onnin avustaja- ja tukipalveluiden ohjausryhmään kuuluu liiketoimintajohtaja, viisi palvelupäällikköä, laatu- ja resurssipäällikkö sekä myyntijohtaja. Ryhmä työskentelee hybridimallilla eri puolella Suomea. Ohjausryhmä tekee päivittäin tiivistä yhteistyötä keskenään etänä ja lisäksi käy säännöllisesti omilla maantieteellisillä vastuualueillaan tapaamassa tiimien eri henkilöstöryhmiä, yhteistyökumppaneita, tilaajia, asiakkaita sekä kollegoitaan.
Ohjausryhmässä vallitsee luottamuksellinen tiimihenki
Ohjausryhmän hierarkia on poikkeuksellisen matala ja tiimissä vallitsee hyvä, luottamuksellinen henki. Ohjausryhmä arvioi, että hyvä ja luotettava tiimihenki on parantanut merkittävästi sekä liiketoiminta-alueen työn tuloksia että ryhmän työhyvinvointia. Kun ryhmän jäsenet luottavat toisiinsa ja tukevat toisiaan, yhteistyö on sujuvampaa, mikä johtaa tehokkaampaan ongelmanratkaisuun ja korkeampaan tuottavuuteen. Lisäksi positiivinen ilmapiiri vähentää stressiä, lisää työtyytyväisyyttä, sitoutuneisuutta työnantajaan ja parantaa motivaatiota. Ohjausryhmän jäsenet painottavat, että heidän hyvä tiimihenkensä on luonut erinomaisen pohjan menestyvälle ja kestävälle työyhteisölle.
Liiketoimintajohtaja Vilhelmiina Jalonen kertoo, että hänen työssään parasta ovat ihmiset. Olla osana ammattitaitoista ja osaavaa työyhteisöä, joka mahdollistaa tärkeille asiakkaillemme luotettavia ja joustavia palveluita. Onnin arvopohjainen, jatkuva palvelutuotannon kehitys pitää ihmiset liikkeessä tulevaisuuteen katsoen, mutta luotettavasti jo tänään. Vilhelmiinan vinkki kollegoille on muistaa puhua! ”Muuttuvassa työympäristössä saamme onneksemme keksiä ja innovoida jatkuvasti uusia ratkaisuja. Uudistumisen edellytyksenä on se, että puhumme ja kommunikoimme asioista - niin positiivisista kuin asioista haasteidenkin edessä. Yhdessä olemme Onni!" Vilhelmiinan motto on ”Eteenpäin! Asenteella ja ilon kautta”.
Myyntijohtaja Pirjo Kettunen kuvailee, että hänen työssään parasta on avoin keskustelukulttuuri sekä vilpitön, keskinäinen auttamisen halu. Pirjon vinkki kollegoille on se, että yhteisöllisyydestä ja sinnikkäästä, tavoitteellisesta tekemisestä kannattaa pitää kiinni, koska niistä saa voimaa. Pirjon motto on ”Parhaiten menestyvät ne, jotka kokevat vastoinkäymisiä. Eivät ne, jotka kulkevat voitosta voittoon.”
Palvelupäälliköt kertovat kokemuksia omasta työstään
Ritva Tuppurainen kertoo, että hänen työssään on parasta loistava työyhteisö, kollegat ja haasteiden selättäminen. Ritva painottaa, että keskeneräisyyden sietäminen on työssä tärkeää. Yksi asia hoidetaan kerrallaan kuntoon, muistetaan pyytää ja myös antaa apua. Ritvan motto on, että "Asiat hoituu kyllä."
Tarja Kaijan mielestä hänen omassa työssään on parasta hyvä kollegiaalinen tuki, monipuolinen työ ja hyvin haasteita. Tarja arvostaa sitä, ettei omassa työssä ole kahta samanlaista päivää. Tarja muistuttaa kollegoita, että työstressi vähenee omia töitä organisoimalla ja priorisoimalla. Tarjan motto on ”Ystävällisyys, joustavuus ja luotettavuus aina mukana kaikessa.”
Jonna Huttunen korostaa, että hänen työssään on parasta monipuolinen ja vaihteleva työ sekä mahtavat työkaverit. Jonna toteaa, että omassa työssä joutuu usein tekemään nopeitakin ratkaisuja ja se vaatii nopeaa reagointi- ja myös painesietokykyä. Jonnan motto on ”Yksi pottu kerrallaan”.
Anna Mäenpää kokee omassa työssään parhaaksi vaihtuvat työtilanteet ja erilaiset työpäivät sekä upeat työkaverit, jotka auttavat jokaisessa tilanteessa. Annan vinkki kollegoille on tehdä työtä tosissaan muttei puristella liikaa mailaa. Hänen mottonsa on ”Tuli mitä tuli, tervetuloa!”
Elina Ahola sanottaa, että hänen työssään on parasta yhteisöllisyys, asioiden kanssa ei tarvitse olla yksin. Elina antaa vinkin kollegoille: Pidä työpöytä siistinä ja vie asiat loppuun. Muista hengähtää! Elinan motto on ”Joukossa on voimaa, otetaan askel kerrallaan.”
Laatu- ja resurssipäällikkö Olga Heiskanen kokee, että omassa työssään parasta on mahdollisuus vaikuttaa asioihin, kehittää prosesseja entistä toimivammiksi ja nähdä oman työn tulokset sekä auttaa työkavereita onnistumaan omassa työssään. Loistava tiimi on mahtava taustatuki onnistumisille. Hänen vinkkinsä kollegoille on ”Älä jätä huomiseksi sitä, minkä voit tehdä jo tänään.” ja hänen mottonsa on ”Asioilla on aina tapana järjestyä.”
Vammaispalvelulain uudistuminen on otettu Onnilla huomioon
Onni on ottanut huomioon vammaispalvelulain lainsäädännön uudistamisen sekä sosiaalihuoltolain muuttamisen mm. vahvistamalla Onnin avustaja- ja tukipalveluiden kokoonpanoa, järjestämällä lisää koulutusta työntekijöille ja lisäämällä/ohjaamalla resursseja oikeaan sekä enenevissä määrin toiminnan kehitykseen.
Liiketoiminta-alueella on jo pitkään sitouduttu tarjoamaan laadukkaita avustaja- ja tukipalveluita, jotka keskittyvät asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin, itsemääräämisoikeutta kunnioittavasti. Muun muassa uuden lain korostama asiakaslähtöisyys ja nopeutettu palvelujen saanti ovat arvoja, joita on aina pidetty yrityksessämme tärkeinä.
Olemme ylpeitä siitä, että voimme jatkossakin tarjota asiakkaillemme palveluita, jotka vastaavat uuden lain vaatimuksiin, ja olla mukana rakentamassa yhdenvertaista ja hyvinvoivaa yhteiskuntaa ihan jokaiselle, omannäköisesti.