Me kotimaisella ONNIlla ymmärrämme laadukkaan henkilökohtaisen avun merkityksen asiakkaidemme elämässä. Omannäköinen elämä vaatii asiakkaan ja avustajan yhteispeliä. Tässä kirjoituksessa asiakkaamme Rauli, Jaana ja Antti kertovat kokemuksiaan ONNI avustajapalveluista.
Henkilökohtainen apu riippumattomuuden mahdollistajana
“Parasta on riippumattomuus. Voin toteuttaa harrastuksiani ja arki sujuu mukavasti” - Rauli
ONNIn asiakas Rauli arvostaa avustajaa, joka kysyy rohkeasti jos jokin on epäselvää. Näkövamman vuoksi Raulille on erityisen tärkeää, että vuorovaikutus rullaa ja tavarat löytyvät aina oikeilta paikoiltaan. Hän suosittelee ONNIn henkilökohtaista apua, sillä työ on aina hoidettu mallikkaasti. Raulia miellyttävät palvelussa erityisesti ahkerat ja ystävälliset avustajat.
Henkilökohtaisen avun saaminen on huoletonta
"Nyt henkilökohtaisen avun palvelun saaminen on huoletonta, kun kaikki hoidetaan puolestani ONNIn toimesta: avustajien etsiminen, palkkaaminen ja kaikki työnantajan velvollisuudet. Osallistun omien avustajieni perehdyttämiseen. Saan päättää itse kaikista henkilökohtaiseen avustamiseen liityvistä asioista." - Jaana
Jaana on ollut ONNIn asiakas jo vuodesta 2012. Hän käyttää henkilökohtaisen avun palveluita runsaasti arjessa, harrastuksissa, konserteissa ja asioidessaan. Stressitön arki on Jaanalle tärkeää. Tasaisuutta ja turvaa tuovat tutut ja luotettavat ONNIn avustajat.
Jaanan mielestä hyvä avustaja on omatoiminen ja aktiivinen. Tärkeää on myös asioihin tarttuminen ja osallistuminen. Yhteistyö ONNIn kanssa on toiminut Jaanan mielestä erittäin hyvin ja stressitön suhde on taattu. Vakituiset avustajat ja ONNIn kyky huolehtia hänen avustaja-asioistaan on Jaanan mielestä palvelussa mielekkäintä.
Hyvä avustaja kunnioittaa rajoja
Asiakkaamme Antti arvostaa ONNI avustajapalvelussa rajojen kunnioittamista. Hänelle on tärkeää, että avustaja ymmärtää mitä hän kykenee ja ei kykene tekemään. Antin mielestä on arvokasta, että hän voi yhdessä henkilökohtaisen avustajan kanssa päättää, mitä kulloinkin on ohjelmassa. Myös omakotitalon ylläpito ja siivous onnistuu avustajan avulla."Nykyisin liikumme henkilökohtaisen avustajan kanssa paljon ulkona ja käymme kaupassa. Olemme käyneet myös seuraamassa katsomossa jääkiekkoa ja pesäpalloa. Olemme yhdessä suunnitelleet, että kävisimme joskus uimassa. " - Antti
ONNI avustajapalvelussa Anttia miellyttää se, että apua saa sen verran kuin tarve vaatii ja arki pyörii hyvin. Hänen mielestään hyvä henkilökohtainen avustaja on joustava ja antaa tehdä asiat mahdollisimman itsenäisesti. Oma tila ja sen kunnioittaminen on Antille merkityksellistä.
Med Group on kotimainen, nopeasti kasvava sosiaali- ja terveydenhuoltoalan palveluyritys, joka tunnetaan nimellä ONNI. Yrityksemme omistaa suomalainen Tradeka-Yhtiöt Oy. Päätoimialamme ovat hoivapalvelut, ensihoito sekä hammaslääkäri- ja lääkäripalvelut julkiselle terveydenhuollolle. Meillä työskentelee keskimäärin 4200 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista liikevaihtomme ollessa yli 70 miljoonaa euroa. Missiomme on auttaa ihmisiä elämään omannäköistä, täyttä elämää.