Olet tässä: ONNI blogi / Onni avustajapalveluiden asiakaskokemus vuonna 2023

Onni avustajapalveluiden asiakaskokemus vuonna 2023

Avustaja blogi

ONNI avustajapalveluiden osalta suositteluindeksi, kokonaistyytyväisyys sekä asiointikokemukset ovat kaikki nousseet viime vuoteen verrattuna.  Kaikki mittarit ovat saaneet arvosanaksi yli 7 (asteikko 0-10). Tämän vuoden kyselyssä vastausmäärä on lähes kolminkertaistunut edellisvuoteen verrattuna, ja tulokset ovat pysyneet samalla tasolla tai parantuneet entisestään. 

 

ONNI avustajapalveluiden tyytyväisyys nousussa

Avustajapalveluiden kyselyn tulokset kertovat siitä, että palvelua on parannettu edellisvuoteen nähden. Kokonaistyytyväisyys oli saanut arvosanaksi 7,5/10.

Asiakkaat kokevat ONNIn valinnassa tärkeimmiksi tekijöiksi saatavuuden ja kotimaisuuden. Myös ystävällisyys, palvelun nopea aloitus sekä luotettavuus nousivat tärkeiksi syiksi. Asiakkaat odottavat avustajapalveluilta sitä, että työntekijät pysyvät samana sekä luotettavia, ammattitaitoisia ja ystävällisiä työntekijöitä. 

Avustajapalvelu vastaa asiakkaiden mukaan heidän odotuksiaan hyvin. Asiakkaidemme mukaan yhteistyön sujuvuus ja helppous ovat parantuneet. Erityisesti työntekijöiden vastuullinen toiminta ja ystävällisyys ovat nousseet kyselyssä korkealle ja molempien arvosana on yli 3,3 (asteikolla 1-4). 

Vaikka tulokset ovatkin hyviä, tekemistä voidaan aina parantaa. Ongelmatilanteiden ratkaisuun voisimme kiinnittää jatkossa vielä enemmän huomiota. Pyrimme parantamaan tätä kouluttamalla sekä tiimiesihenkilöitä että asiakaspalvelukeskustamme.

 

Nostoja ONNI avustajapalveluiden asiakastyytyväisyydestä (asteikko 1-4)

  • Olemme vastanneet odotuksiisi: 3,1/4
  • Yhteistyö on sujuvaa ja helppoa: 3,1/4
  • Ongelma-/reklamaatiotilanteeni ratkaistiin luotettavasti ja joustavasti: 2,8/4
  • Työntekijät toimivat vastuullisesti: 3,3/4
  • Työntekijät ovat ystävällisiä: 3,6/4

 

Asiakkaidemme suusta

"Meidän tilanteessa nuoren koulunkäynti onnistuu avustajapalvelun avulla ja olemme jo pienessä ajassa edistyneet haasteissa, joita nuorella on ollut. Työntekijöiden aikataulut ja avustajan ja nuoren välinen luottamus on iso tekijä."

"Iloiset avustajat on parasta! :)"

 

Lämmin kiitos asiakkaillemme palautteesta!

Mittaamme ONNIn eri asiakasryhmien tyytyväisyyttä säännöllisesti asiakaskyselyillä. Asiakastutkimusten tavoitteena on selvittää ONNIn asiakkaiden toiveita ja odotuksia yhteistyöstä sekä tyytyväisyyttä ONNIn palveluita ja toiminnan sujuvuutta kohtaan. Vuoden 2023 kyselytutkimus toteutettiin elo-syyskuussa.

Arvostamme avustajapalveluista saamaamme palautetta erittäin korkealle. Saamamme asiakaspalautteen perusteella olemme tunnistaneet asiakkaillemme tärkeitä kehitysalueita toiminnassamme ja keskitymme niiden parantamiseen. 

Palautetta toiminnastamme voi antaa meille asiakaskyselyiden lisäksi milloin tahansa verkkosivujen palautelomakkeella. Saamamme palautteen ohjaamme asiasta vastaavalle henkilölle ja vastaamme palautteeseen mahdollisimman pian.

Tilaa uusimmat blogit suoraan sähköpostiisi!

Haluatko tiedon blogin uusista sisällöistä?
Tilaa uusimmat blogisisällöt suoraan sähköpostiisi! Saat kerran kuukaudessa yhteenvedon uusimmista sisällöistä.