On onni saada kantaa vastuuta arvokkaasta ja ainutlaatuisesta ympäristöstämme. Katso, millä tavoin olemme kotimaisella ONNIlla edistäneet ympäristövastuuta ja pienentäneet toimintamme negatiivista vaikutusta ympäristöön ja ilmastoon vuonna 2022.
ONNIn sitoutumus YK:n Global Compact -ohjelmaan ohjaa ympäristövastuutyötämme ja toimillamme vastaamme kestävän kehityksen tavoitteeseen 13: toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan.
Tavoitteellista työtä ympäristön hyväksi
Suomen luonnonsuojeluliiton Ekokompassi -ympäristöohjelman avulla kuljemme vuosi vuodelta kohti entistä ympäristöystävällisempää ONNIa. Ympäristöohjelmamme keskittyy jätteisiin, energiaan, hankintoihin, kemikaaleihin, logistiikkaan sekä viestintään. ONNIn suurimmat ilmasto- ja ympäristövaikutukset syntyvät lähinnä sähkön, veden ja polttoaineen kulutuksesta.
Ekokompassi -ohjelman lisäksi tutkimme vaikutustamme ympäristöön vuosittain laskemalla hiilijalanjäljen osasta toimintojamme (vuosina 2021 ja 2022 pääkonttorimme sekä pääkaupunkiseudun kotisiivouksen). Tulosten avulla pyrimme pienentämään toiminnastamme aiheutuvaa hiilijalanjälkeä.
Ympäristöystävällinen toimisto syntyy pienin askelin
ONNIn toimistojen ympäristöystävällisyyttä ohjaavat Green Office -käytännöt ja ONNIn ympäristöaskeleet. Ympäristöystävällisyyttä edistetään konkreettisin teoin, kuten välttäen turhaa esitteiden painattamista ja jakamista. Monilla messuilla ja tapahtumissa olemme siirtyneet virtuaalisiin elämyksellisten lahjakorttien arvontaan ympäristöä kuormittavan jakotavaran sijaan. Kertakäyttöisiä jakotuotteita emme tilaa enää lainkaan.
Vuonna 2022 siirryimme painamaan kaikki esitteemme 100% kierrätyspaperille, joka täyttää korkeimmat ympäristöstandardit. ONNIn painotöiden kumppanin AM Digipainon tuotantokoneet ovat Energy Star -sertifioituja ja käyttävät merkittävästi vähemmän energiaa.
Matkamme kohta paperitonta toimistoa jatkuu siirtymällä virtuaalisiin allekirjoituksiin. Vuonna 2021 aloitettua virtuaalista allekirjoittamista on laajennettu koskemaan yhä useampia toimintoja ja ympäristöystävällistä toimintatapaa laajennetaa entisestään tulevina vuosina.
Monet ONNIn koulutuksista ja kursseista järjestetään virtuaalisesti. Materiaalit koulutuksiin löytyvät verkosta ja ONNIn omalta virtuaaliselta ONNI akatemia -koulutusalustalta. Silloin tällöin onnilaiset kokoontuvat kuitenkin myös kasvokkain. Vuonna 2022 olemme pyrkineet entistä ympäristöystävällisempään kokoustamiseen muuttamalla pääkonttorin kokoustarjoilut täysin vegaanisiksi.
Matkustamisen vähentyminen pienentää ympäristön kuormitusta
ONNI akatemian kurssit ja muu virtuaalinen kouluttautuminen vaikuttaa ympäristöön myös matkustamisen tarpeen vähenemisenä. Vuonna 2021 ONNIlla käyttöön otettu joustavan työn malli vähentää entisestään onnilaisten matkustamisesta syntyvää ympäristön kuormitusta. ONNIn kokoukset on järjestetty vuonna 2022 pääasiassa virtuaalisessa muodossa.
Kun työtehtävät vaativat matkustamista toimii onnilaisten tukena ONNIn ekologinen matkustuspolitiikka, joka ohjaa ympäristöystävällisimpiin vaihtoehtoihin, kuten junalla kulkemiseen yksityisautoilun sijaan.
Yhdessä kohti vastuullisempaa ONNIa
Ympäristövastuullinen ONNI syntyy onnilaisten yhteisvoimin. Vuonna 2022 onnilaiset kouluttautuvat myös vastuullisuuden saralla. Kaksi henkilökunnan jäsentä osallistui YK:n SDG Ambition -koulutukseen. Kaikkien onnilaisten toimintaa tukemaan luotiin vuonna 2022 vastuullisuuskurssi ONNI akatemiaan. Kurssilla käydään lävitse vastuullisuusohjelmaa ja vastuullisuusteemoja. Kurssi kannustaa onnilaisia toimimaan työssään ympäristöä vaalien ja ekologisia arjen valintoja tehden.
Oletko jo tutustunut ONNIn vastuullisuusraporttiin? Tutustu tapohin, joilla pidämme huolta asiakkaistamme, yhteisöstämme sekä onnilaisista alta!