TIEDOTE
Suomen suurin kotiin vietävien hoivapalveluiden tuottaja, kotimainen ONNI hoiva laajentaa valtakunnallista palvelutoimintaansa ostamalla H10 Kymppipalvelut ja Mikkelin Hoivapalvelut Pelakuu Oy:n Vetrea-konsernilta.
ONNI tarjoaa näin kotipalvelua, kotisairaanhoitoa, henkilökohtaista avustamista, lapsiperheiden palveluita ja kotisiivousta joulukuusta alkaen myös Iisalmen, Kouvolan, Savonlinnan, Mikkelin ja Kuopion alueella. Kaupan myötä ONNI hoiva vahvistaa palvelutarjontaansa myös Kotkassa, Joensuussa ja Oulussa. Kotimaisen Tradeka-Yhtiöt Oy:n omistama ONNI palvelee ikäihmisiä, lapsiperheitä, omaishoitajia, henkilökohtaisen avun tarvitsijoita ja avun tarvitsijoiden läheisiä arjessa ja elämän käänteissä.
ONNI hoivan liiketoimintajohtaja Kati Mäkelä kommentoi laajenemista Itä-Suomeen:
”Olimme päättäneet jalkautua vahvemmin Itä-Suomeen vuoden 2021 aikana. Kauppa vahvistaakin suunnitelmaamme kasvaa Itä-Suomessa merkittäväksi kotiin vietävien palvelujen tuottajaksi. Erityisen iloisia olemme saatuamme uusia alan ammattilaisia ONNI perheeseen. Yhdessä olemme vahvempia tuottamaan ja kehittämään asiakaslähtöisiä palveluja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin elämän joka tilanteessa.”
Vetrea-konsernin toimitusjohtaja Laura Airaksinen kertoo kaupan taustoista:
”Kotimaisia ONNI hoivaa ja Vetreaa yhdistää samankaltainen arvo- ja omistajuuspohja, joten tuntuu luonnolliselta jatkumolta, että ONNI hoiva jatkaa laadukkaasti ja asiakaslähtöisesti toimivan Vetrea kotipalveluiden kehittämistä edelleen. Kiitämme koko kotipalveluhenkilöstöämme hyvin tehdystä työstä Vetrea-konsernissa ja toivotamme menestystä jatkossa!”
Lisätietoja:
Liiketoimintajohtaja Kati Mäkelä, 044 773 5832, kati.makela@onnihoiva.fi.
Aluejohtaja, Susanna Moilanen 044 773 5209, susanna.moilanen@onnihoiva.fi
Toimitusjohtaja, Laura Airaksinen, Vetrea-konserni 040 729 1908, laura.airaksinen@vetrea.fi
Med Group on kotimainen, nopeasti kasvava sosiaali- ja terveydenhuoltoalan palveluyritys, joka tunnetaan nimellä Onni. Yrityksemme omistaa suomalainen Tradeka-Yhtiöt Oy. Päätoimialamme ovat hoivapalvelut, ensihoito sekä hammaslääkäri- ja lääkäripalvelut julkiselle terveydenhuollolle. Työllistämme noin 4200 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista liikevaihtomme ollessa yli 70 miljoonaa euroa. Arvomme ovat ystävällisyys, joustavuus ja luotettavuus. Missiomme on olla asiakkaidemme tukena arjessa ja elämän käänteissä.