Olet tässä: ONNI blogi / Joonas kertoo kokemuksistaan Onnin asiakkaana

Joonas on ollut Onnin asiakkaana lähes kaksi vuotta. Tarve avustajalle syntyi vanhempien muuttuneiden työtilanteiden vuoksi. Avustajan ollessa Joonaksen seurana, molemmat vanhemmat voivat käydä samaan aikaan töissä. "Siitä se lähti, nyt melkein kaksi vuotta. Viidennellä luokalla aloitin ja nyt ollaan sitten jo seiskalla", kertoo Joonas.

Aluksi avustajan tulo tuntui Joonaksesta hiukan oudolta. Hän oli tottunut siihen, että vanhemmat ovat kotona ja tekevät asioita hänen kanssaan. Myös vieraan ihmisen tulo omaan kotiin tuntui jännittävältä. Häntä jännitti se, mitä hän avustajan kanssa tulisi tekemään ja miten saisi ajan kulumaan. "Se tuntui oudolta, että siinä on oikeasti se avustaja, eikä vaan vanhemmat kotona tekemässä juttuja", kertoo Joonas. 

Nykyään päivät, jolloin avustaja tulee Joonaksen luo ovat kivoja. "Olen ihan tyytyväinen. Tämä on toiminut ihan hyvin", hän sanoo. Avustaja käy hänen luonaan koulupäivien jälkeen noin kolme kertaa viikossa. Avustaja on vastassa Joonasta, kun hän tulee koulusta taksilla. Avustaja auttaa hänet sisälle ja siirtymään pyörätuolista mukavampaan istuimeen. Avustaja pitää hänelle iltapäivällä seuraa sen aikaa, kunnes jompi kumpi vanhemmista tulee kotiin. Avustajan kanssa hän pelaa usein videopelejä, katsoo televisiota tai juttelee. Joskus Joonas haluaa sulkeutua omaan maailmansa, kun väsyneenä koulupäivän jälkeen ei jaksa tehdä mitään. Tällöin avustaja on vain paikalla seurana. "Avustajat ovat olleet mukavia, ei valittamista", sanoo Joonas hymyillen.

 

Yhteinen mielenkiinnon kohde löytyi heti

Joonas seuraa monia tv-sarjoja ja ensimmäinen kysymys avustaja Maijulle olikin, mikä on hänen lempi sarjansa. Maiju mietti vähän aikaa ja vastasi Reinikainen ja Bones. Joonas sanoi, että hänkin tykkää Reinikaisesta. ”Ajattelin, että noniin tämä oli match in heaven. Meiltä löytyi jotain yhteistä”, kertoo Maiju. Joonas tykkää myös katsoa urheilua sekä pelata urheilulajeihin pohjautuvia videopelejä. Hän sai myös Maijun puhuttua ympäri ja pelaamaan NHL-peliä ensimmäistä kertaa. Maiju ei ollut ennen pelannut videopelejä tai tykännyt urheilupeleistä, mutta nyt on jäänyt jopa vähän koukkuun. 

Maiju on työskennelly Onnilla jo pidemmän aikaa. Joonaksen avustajana hän on ollut noin kolme kuukautta. Myös hänellä on hauskaa Joonaksen luona. "Aamun asiakas on vanhempi rouva ja toinen on sitten tämä hulivili, niin on ihan hauskaa kyllä. Niin saa välillä nauraa vatsan kipeäksi. Ihan huippu tyyppi Joonas on" hän sanoo. 


Tutustu Onni avustajapalveluihin ›

Tilaa uusimmat blogit suoraan sähköpostiisi!

Haluatko tiedon blogin uusista sisällöistä?
Tilaa uusimmat blogisisällöt suoraan sähköpostiisi! Saat kerran kuukaudessa yhteenvedon uusimmista sisällöistä.