Elä täysii! -klubi oli mukana Rikotaan Rajoja 2018! -tapahtumassa Vantaan Kulttuurikeskus Vernissassa.
Blogi
Onni on merkityksellinen työ. Onni henkilökohtaiset avustajat avustavat asiakkaita niissä päivittäisissä toimissa, joista asiakas ei itse vammansa tai sairautensa vuoksi kykene suoriutumaan. Työtehtävät vaihtelevat asiakkaiden yksilöllisten...
ONNI on työ, josta nautit. Kannustava ja moderni ympäristö sekä mahdollisuudet kehittyä urallasi. Lääkäri, avustaja, hoitaja, tukitoimintojen asiantuntija, ONNI odottaa sinua! Katso videolta kokemuksia työstä ONNI tiimissä.
ONNIlla ensihoitajana työskentelevä Taina kertoo videolla mikä hänelle on erityisen tärkeää omassa vaativassa ja palkitsevassa työssä.
ONNI terveydellä lääkärinä työskentelevä Erika kertoo videolla mikä hänelle on erityisen tärkeää omassa työssä ja työyhteisössä.
Elä täysii! -klubin syyskuun tapahtumat sijoittuivat tällä kertaa Hämeenlinnaan ja Jyväskylään! Hämeenlinnassa nautittiin lounasta ja keilattiin. Jyväskylässä puolestaan Elä täysii! oli Jyväskylän seudun invalidien kanssa mukana Tourujoen yö...
Onni työllistää valtakunnallisesti muutamia kuuroja, jotka työskentelevät henkilökohtaisen avustajan tehtävissä kuuroille ja viittomakielisille asiakkaille.
Onnin henkilökohtaiset avustajat tekevät monipuolista ja tärkeää työtä asiakkaiden kotona mahdollistaen asiakkaille toimivan ja omannäköisen arjen. Katso Dianan kokemuksia henkilökohtaisen avustajan työstä!
