Olet tässä: ONNI terveys / ONNI hoiva / Kokemuksia / Onni lastenhoito monikkoperheen arjen apuna

Onni lastenhoito monikkoperheen arjen apuna

Nimetön suunn.malli (10)

Joskus jokainen perhe tarvitsee hieman apua. Kotimainen ONNI tarjoaa laadukasta ja luotettavaa kotipalvelua palvelusetelillä sekä ostopalveluna. Joskus apua tarvitaan synnytyksen jälkeen, toisinaan kyseessä on vamma tai sairaus, jonka vuoksi arki sujuu helpommin avullamme. 

 

Kolme pientä poikaa ja kotiapu

Kolmen lapsen yksinhuoltajaperheessä kotipalvelu mahdollistaa esimerkiksi sen, että äiti saa tehdä kauppareissut rauhassa. Pojille hetket ovat viikon odotettuja kohokohtia.

Kohta kuusivuotias esikoinen ja 3,5-vuotiaat kaksoset pitävät huolen siitä, että Maarit-äidillä on kädet täynnä työtä aamusta iltaan. Kaikki kolme lasta ovat vauhdikkaita poikia, ja Maarit on ollut käytännössä yksin vastuussa koko porukasta kaksosten syntymästä asti. Lasten isä ei ole pystynyt osallistumaan lapsiperheen arjen pyörittämiseen.

– Kaksoset syntyivät 7 viikkoa etuajassa, joten ensimmäiset viikot kuljin sairaalan ja päiväkodin väliä. Kun vauvat pääsivät kotiin, alkoivat kolmen tunnin välein syötöt. Parin kuukauden jälkeen huomasin olevani tosi väsynyt, Maarit muistelee.

Siihen aikaan kotiavun saaminen vaati lastensuojelun asiakkuutta, joten Maarit haki apua tilanteeseen sosiaalitoimesta. Sitä kautta hänelle järjestyikin apua. ONNI tuli mukaan kuvioihin myöhemmin, kun Maarit tarvitsi lastenhoitoapua myös ilta-aikaan.

– Työpäivän jälkeen hoidettavanani olivat kaikki kotiaskareet ja kaupassa käynnit, jotka kolmen lapsen kanssa ovat täyttä työtä. Kotipalvelu oli minulle iso helpotus. Kotipalvelun hoitajat auttavat myös lasten nukkumaanmenotilanteissa, jotka ovat joskus hankalia.

Nimetön suunn.malli (9)

 

ONNI lastenhoidosta monenlaista apua

 

ONNIn työntekijät käyvät perheessä kaksi kertaa viikossa, ja sekä äiti että lapset odottavat heitä kovasti.

– Hoitajat Noora ja Johanna ovat tosi ihania ja mukavia tyyppejä. He ovat päteviä lastenhoidossa, tukevat lapsiin liittyvissä asioissa ja auttavat tarvittaessa arjen pyörittämisessä esimerkiksi pyykkien ja siivouksen osalta, Maarit luettelee.

– Lapsille kotihoitajan tulo on viikon kohokohta. He kyselevät aina ennakkoon, milloin hoitaja taas tulee. Normaalisti en aina ehdi iltaisin lukea esikoiselle satua, mutta kun hoitaja tulee, hänkin saa iltasadun, kertoo Maarit esimerkkinä.

– Eilen kävimme yhdessä kaupassa etsimässä pojille kengät, mikä olisi yksin kolmen lapsen kanssa ollut todella vaikeaa. Kotipalvelun avulla on mahdollisuus lähteä paikkoihin, joihin ei yksin tulisi lähdettyä.

 

Tukea lapsiperhearkeen

 

Tuki on lapsiperhearkeen aina tervetullutta. Maarit on kokenut, että kotipalvelu on auttanut arjessa huomattavasti. Yksinhuoltajalle tuki on erityisen tervetullutta: se auttaa jaksamisessa ja mahdollistaa työssäkäynnin.

– Suosittelen kotipalvelua varsinkin pienten lasten perheille. Lapsiperhearki on suorittamista, vaikka siihen kuuluisi kaksikin vanhempaa. Parisuhteellekin on ihana juttu, että pääsee joskus vaikka kahdestaan syömään. Panostus maksaa varmasti itsensä takaisin moninkertaisesti.

– ONNIn hoitajien hoiviin lapset ovat turvallista jättää, ja vanhemmat voivat nauttia hyvällä omallatunnolla omasta ajasta. Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin, vertaa Maarit osuvasti.

 

Lue lisää ›

Ota yhteyttä ›

Med Group on kotimainen, nopeasti kasvava sosiaali- ja terveydenhuoltoalan palveluyritys, joka tunnetaan nimellä ONNI. Yrityksemme omistaa suomalainen Tradeka-Yhtiöt Oy. Päätoimialamme ovat hoivapalvelut, ensihoito sekä hammaslääkäri- ja lääkäripalvelut julkiselle terveydenhuollolle. Meillä työskentelee keskimäärin 4200 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista liikevaihtomme ollessa yli 70 miljoonaa euroa. Missiomme on auttaa ihmisiä elämään omannäköistä, täyttä elämää

Elä täysii! - Tilaa blogi

Tilaa Elä täysii! -blogi sähköpostiisi

Elä täysii! on ONNI hoivan järjestämä klubi vammaisille, liikuntarajoitteisille ja pitkäaikaissairaille. Klubin tarkoituksena on järjestää yhdessä vammaisjärjestöjen kanssa monipolisia ja mielenkiintoisia ilmaistapahtumia joihin on helppo osallistua. Tapahtumia järjestetään ympäri Suomea.

Haluatko tiedon uusista Elä täysii! -blogiartikkeleista ja tapahtumista? Täytä lomake, niin saat jatkossa uunituoreet artikkelit suoraan sähköpostiisi.