Olet tässä: ONNI blogi / Säännöllinen kotisairaanhoito osana arkea

Kun opetusneuvos Jussi Hyväriselle tuli kolmetoista vuotta sitten jalkavaivojen takia ajankohtaiseksi järjestää itselleen säännöllinen kotisairaanhoito, alkoi tarkka tutkimustyö.

– Olen jonkin verran rekrytointiakin tehnyt, joten käytin sitä tietoa ja osaamista hyväkseni. Uskon onnistuneeni erityisen hyvin valitessani heti ONNIn palvelut, hän sanoo. 

– Aivan kuin yritysrekrytoinnissakin on kotihoidon asiakkaan varmistettava, että saadaan erinomainen porukka asioita hoitamaan. Itselle sopivan yrityksen valintaan kannattaa satsata, sillä voivottelemalla ei mikään parane. 

– Meille jokaiselle annetaan mitä annetaan, ja siihen on tartuttava ja siitä ponnistettava. Kun sopiva kotisairaanhoitaja sitten löytyy, on myös uskallettava kertoa omista hoitotarpeista ehdottoman avoimesti. Molemminpuolinen luottamus hoitajan ja hoidettavan välillä mahdollistaa paranemisen, Jussi Hyvärinen pohtii.

 


Hoiva osana arkea


Oulun Tuirassa asuvat Jussi ja Tuija Hyvärinen käyttävät tänä päivänä ONNI hoivan eri palveluita monipuolisesti. Sairaanhoitaja Marjo Männistön lisäksi heillä käy ONNIn siivouspalvelu ja jalkahoitaja säännöllisesti.

– Mukavinta on, että kun joku käy huolehtimassa, niin minäkin saan olla ihan luontaisen laiska, Tuija Hyvärinen sutkauttaa.

– Vaikka kyllä Marjo on opettanut minut myös kurille, kun nyt on paljon lääkkeitä, jotka pitää muistaa ottaa säännöllisesti, Tuija jatkaa tyytyväisenä.

Hyväriset kertovat etenkin palvelun joustavuuden olevan heillä tärkeää. Hoitokäyntien aikataulu sovitaan heille tapauskohtaisesti ja arjen tarpeita palvellen.

– Siivousavun lomassa hoituu vaikkapa postipaketin toimitus, Tuija mainitsee.

– Ja kun sairaalassa on käytävä, on hienoa että oma hoitaja tulee mukaan, konsultoi lääkärin kanssa ja saattaa vielä kotiin, hän jatkaa.

– Sen olen oppinut, että lääkäriin on lähdettävä heti, kun on tarvetta, Jussi huomauttaa.

– Myös siinä ONNI hoivan hoitajat tietävät auttaa ja ehdottaa yhteydenottoa, kun se on tarpeen, hän jatkaa.

Teksti ja kuva: Antti Kiviranta. Haastattelu on julkaistu Seniorimessu-sanomissa syyskuussa 2016.


 

ONNI kotisairaanhoito tuo sairaanhoidon palvelut ikäihmisen, sairaan tai vammaisen ihmisen kotiin. Sairaanhoitokäyntimme voivat olla yksittäisiä tai säännöllisesti toistuvia. 

 

Tutustu kotisairaanhoidon palveluihin ›

 

Tilaa uusimmat blogit suoraan sähköpostiisi!

Haluatko tiedon blogin uusista sisällöistä?
Tilaa uusimmat blogisisällöt suoraan sähköpostiisi! Saat kerran kuukaudessa yhteenvedon uusimmista sisällöistä.