ONNIlta löytyy pitkä kokemus lapsiperheen kotipalvelun tuottamisesta kunnille palvelusetelillä sekä puitesopimukselta. Nyt olemme laajentaneet toimintaamme myös laajemmin lastenhoitoon, sillä haluamme tarjota lastenhoitopalveluja kaikille, jotka...
Blogi | Lapsiperheille (6)
”Lapsiperheiden kotipalvelu on sosiaalihuoltolain (1301/2014, 19 §) mukaista sosiaalipalvelua. Kotipalvelu on yhdessä perheen ja yhteistyötahojen kanssa tehtävää vanhemmuuden ja arjessa selviytymisen tukemista ja perheen omien voimavarojen...
Lapset ovat tärkeitä niin yhteiskunnan kuin yksilöidenkin näkökulmasta. Lapset levittävät paljon iloa ja riemua ympärilleen. Lapsiperheissä lasten hyvinvointi on kiinni vanhempien hyvinvoinnista. Siksi jokaisen vanhemman olisi hyvä kysyä itseltään...
Lapsiperheiden kotipalvelussa työskentelevä Johanna rakastaa työtään lasten parissa. Kotikäynneillä hän voi antaa lapsille jakamatonta huomiota ja vanhemmat saavat kaivattua omaa aikaa.
Karoliinalla on pitkä kokemus lastenhoidosta sekä päiväkodissa että kotiympäristössä. Onnin lapsiperheiden kotipalveluissa hän pitää siitä, että voi tukea lasten yksilöllistä kehitystä.
Joskus jokainen perhe tarvitsee hieman apua. Kotimainen Onni tarjoaa laadukasta ja luotettavaa lapsiperheiden kotipalvelua palvelusetelillä sekä ostopalveluna. Joskus apua tarvitaan synnytyksen jälkeen, toisinaan kyseessä on vamma tai sairaus, jonka...