Edellisen uutiskirjeen otsikkoa "Sotea ei tule, sote tulee" voi joku asiaa pinnallisemmin tunteva ehkä pitää oraakkelimaisenakin toteamana, mutta tosiasia on, ettei kovin suuria ennustamisen lahjoja tarvittu oletukseen, että uusi hallitus ottaa...
Blogi | ONNI (11)
Pääsin HUS:ssa työskennellessäni seuraamaan Uudenmaan maakunnan ja osin valtakunnallistakin sote-valmistelua paraatipaikalta noin kahden vuoden ajan. Leikkimielisesti totesin, että 120% työajastani meni sote-valmisteluhin ja 30% muuhun. Näkökulma...
Ensihoidon lainsäädäntöä on hallituksen esityksellä 311/2018 esitetty muutettavaksi siten, että ensihoitopalvelu tuotettaisiin pääosin maakunnan omana toimintana. Maakunnan omaa toimintaa täydentävää palvelua voitaisiin hankkia myös yrityksiltä....
Suomen lääkäriliitto on tutkinut Suomen lääkäritilannetta vuodesta 1986 lähtien. Alkuvuodesta 2019 julkaistun tutkimuksen mukaan tehtävien täyttötilanne on heikentynyt viime vuosina nopeasti ja trendi näyttäisi jatkuvan myös lähivuosina.
Onnin asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan tilaaja-asiakkaiden tyytyväisyys on erittäin korkea. Asiakastutkimus toteutettiin syyskuussa 2018 Onnin asiakkaille yhteistyössä Innolinkin kanssa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Onnin...
28.01.2019
/
Avustajapalvelu,
Kotihoito,
Kotiin vietävät palvelut,
Palveluseteli,
ONNI
/ Anna Korpivaara
Palveluseteli on yksi tapa järjestää kunnan vastuulle kuuluvia sosiaali- ja terveyspalveluja. Palveluseteli lisää asiakkaan valinnan mahdollisuuksia, parantaa palvelujen saatavuutta ja monipuolistaa palvelutuotantoa. Mutta mitä palvelusetelistä...
ONNI terveyden liiketoimintajohtaja Janne Aaltonen haastatteli Tradekan toimitusjohtaja Perttu Puroa omistajavaihdon syistä ja seurauksista. Perttu toimii myös Med Groupin hallituksen puheenjohtajana.
Lääkäri Erika Jantunen arvostaa työssään ja työnantajassaan ONNIssa erityisesti vapautta. Ensihoitaja Taina Ahonen arvostaa työantajan joustavuutta sekä yhteishenkeä ja työyhteisöä. "Työntekijää kuunnellaan, tuetaan ja autetaan kaikissa...
ONNI on työ, josta nautit. Kannustava ja moderni ympäristö sekä mahdollisuudet kehittyä urallasi. Lääkäri, avustaja, hoitaja, tukitoimintojen asiantuntija, ONNI odottaa sinua! Katso videolta kokemuksia työstä ONNI tiimissä.
