Hyvinvointialueiden suunnittelu ja toimeenpano on alkanut. Niillä kullakin on todennäköisesti satoja ulkoistussopimuksia, jotka kannattaa läpikäydä huolella ja ajoissa, jotta ei synny tilannetta, jossa tarvittava palvelu ei ole käytettävissä....
Blogi | ONNI (7)
Henkilökohtaisen avun piiriin on Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan tullut viime vuosina lisääntyvästi uusia henkilökohtaisen avun tarvitsijoita. Heitä on vuonna 2020 ollut jo yli 27 000 henkilöä. Vahvan palveluiden järjestämisen...
Onni on julkisen sektorin luotettava sote-henkilöstökumppani kaikkialla Suomessa. Kumppanina olemme arvojemme mukaisesti ystävällinen, joustava sekä luotettava.
Korona on ollut osa suomalaisten arkea reilusti yli vuoden ajan. Tällä hetkellä tartuntamäärät ovat laskussa ja rokotekattavuus on jo yli viisikymmentä prosenttia. Tilanne tulee kuitenkin jatkumaan jossain määrin varmasti pitkään ja tulevaisuudessa...
Usein väitetään, että johtaminen on parempaa yksityisellä sektorilla. Työskenneltyäni yli 10 vuoden ajan johtajana sekä yksityisellä että julkisella sektorilla (yhteensä siis yli 20 vuotta), en ole valmis pureksimatta väitettä nielemään. Johtamisen...
Onnin tavoite on tuottaa hoivan ja terveyden palveluita oikea-aikaisesti, turvallisesti sekä yhteiskuntavastuullisesti. Yhteistyö ja sujuva tiedonkulku asiakkaidemme kanssa on tavoitteemme toteutumiseksi merkityksellistä.
Covid-19 -rokotteet aiheuttavat juuri nyt paljon keskustelua. Vaikka vastoinkäymiset ovat ikäviä ja suurin osa kansalaisista odottaa yhä malttamattomammin omaa rokotusvuoroaan, on syytä muistaa, että laajojen kliinisten kokeiden läpikäyneiden...
Ensihoitopalvelun sisältö on määritelty terveydenhuoltolain 40 §:ssä. Potilaan jatkohoitoon liittyvät kuljetukset kuuluvat ensihoitopalveluun silloin, kun kyse on äkillisesti sairastuneesta tai vammautuneesta potilaasta, joka tarvitsee siirron...
Elinkeinoelämän keskusliiton määritelmän mukaan vastuullisuus elinkeinoelämässä tarkoittaa, että yritys huomioi toimintansa taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset (1). Koronapandemia on osoittanut, että yrityksen vastuullisuus on...
