Olet tässä: ONNI blogi / Klubilaiset kertovat: esteettömiä elämyksiä ja lämmin porukka!

Klubilaiset kertovat: esteettömiä elämyksiä ja lämmin porukka!

Kuvassa kolme Elä täysii -klubilaista Tiedekeskus Heurekassa katsomassa dinosaurus -näyttelyä klubin esteettömällä retkellä.

Konkariklubilaiset Outi ja Pinja tutustuivat toisiinsa ammattikoulussa vuonna 2005. Tällä hetkellä Pinja työskentelee Forsmann teellä ja Outi näkövammaisten liitolla eli Iiriksessä. Vapaa-ajallaan he käyvät mielellään uimassa ja erilaisissa tapahtumissa. Pinja nauttii erityisesti palapelien kokoamisesta ja Outi retkeilystä. Tällä hetkellä Outi treenaa Karhunkierrosta varten, johon olisi tarkoitus lähteä vaeltamaan yhdessä muiden näkövammaisten kanssa. 

 

Outi ja Pinja tutustuivat Elä täysii -klubiin jo aivan sen alkumetreillä ja ovat olleen näin toiminnassa mukana jo lähemmäs viisi vuotta! Toiminnasta he kuulivat sen alkuperäiseltä vetäjältä, Oskulta. Mukavia muistoja tapahtumista on vuosien varrella kertynyt jo monia. Pinja muistelee hauskoja ruokailuja hyvällä porukalla Oskun aikoihin American Dinerissä ja retkiä elokuviin. Outin mieleen on jäänyt erityisen mukavana Apollossa järjestetty, esteetön stand up retki. Uudemmista elämyksistä mieleen oli jäänyt Ravintola Mestaritallin herkullinen joululounas ja mielenkiintoinen retki Heurekaan. Näkövammasta huolimatta Outi koki saaneensa paljon irti Heurekan retkestä hyvän oppaan avulla.

 

Kuvassa Elä täysii -klubilaisia esteettömällä retkellä Tiedekeskus Heurekassa. Kuvassa näkyy myös opas ja taustalla dinosauruksia.

 

Tulevaisuudessa heitä kiinnostaisivat keilaus ja konsertit. Lempiartistinaan Pinja mainitsee Anssi Kelan, jota klubilaiset ovat menossa kuuntelemaan pian. Yhteiset ruokailut hyvällä porukalla ovat olleet aina mukavia ja niitä kumpikin toivoisi vastaisuudessakin.

 

Pinjan ja Outin mielestä tunnelma klubitapahtumissa on aina hyvä ja tapahtumiin on aina tervetullut.  He kertovat, että hyvä tunnelma ja lämmin vastaanotto on erityisen tärkeää, jotta tapahtumiin haluaa osallistua tulevaisuudessakin. Pinjan mielestä on erityistä ja merkittävää, että elämyksiin ja tapahtumiin voi osallistua oli sitten vamma tai sairaus mikä tahansa. Klubin toimintaan voivat osallistua niin liikuntaesteiset, vammaiset, kuin pitkäaikaissairaatkin ja jokainen on tervetullut mukaan ihan omana itsenään. 


Haluaisitko sinäkin mukaan Elä täysii! -klubiin?

 

Esteetön klubi syntyi vuonna 2014 ONNI hoivan asiakkaiden kerrottua erilaisten tapahtumien tärkeydestä heille ja miten mielekkään tekemisen sekä seuran löytäminen oli usein haastavaa. Klubin tavoitteena on mahdollistaa helppo osallistuminen tapahtumiin, tarjota sosiaalisia verkostoja ja vertaistukea. Tapahtumat ovat fyysisesti ja sosiaalisesti esteettömiä.

Elä täysii! -klubi on osa ONNIn omistajan, Tradekan yhteiskuntavastuutoimintaa. Liittyäkseen klubiin ei tarvitse olla ONNIn asiakas eikä ryhtyä asiakkaaksi. Tapahtumat ovat ilmaisia tai omakustannehintaisia eikä osallistumiseen liity mitään velvoitteita. Toimintakaupunkeina ovat Helsinki, Turku, Tampere, Jyväskylä, Joensuu ja Oulu. 

Lämpimästi tervetuloa mukaan toimintaan!


Haluatko tietää lisää Elä täysii -klubista?

Löydät Elä täysii! -verkkosivuille painamalla tästä. 

Löydät Elä täysii! -Facebook sivuille painamalla tästä. 

Pääset kurkistamaan Elä täysii! -Instagramiin painamalla tästä. 

 

Ota yhteys klubiemäntään

Tessa Härkönen
044 776 2280
tessa.harkonen@medgroup.fi


Liity ilmaiseksi Elä täysii! -klubiin ja tule mukaan tapahtumiimme!

Elä täysii! -klubin jäsenenä voit ilmoittautua monipuolisiin tapahtumiimme, pitää hauskaa ja tavata uusia ihmisiä. Jäsenyys on ilmainen ja liittyminen helppoa!

Tutustu Elä täysii! -klubiin ›

Tilaa uusimmat blogit suoraan sähköpostiisi!

Haluatko tiedon blogin uusista sisällöistä?
Tilaa uusimmat blogisisällöt suoraan sähköpostiisi! Saat kerran kuukaudessa yhteenvedon uusimmista sisällöistä.