Onni on sitoutunut kestävän kehityksen periaatteisiin ja pyrkii aktiivisesti vähentämään ympäristövaikutuksiaan. Vuonna 2024 julkaisimme Onnilla kestävyystiekartan, joka ohjaa vastuullisuustoimintaamme vuoteen 2040 saakka. ESRS E1, ilmastonmuutoksen...
Blogi
Onni
Viimeisimmät kirjoitukset
Haluamme Onnilla varmistaa oikea-aikaisen, laadukkaan ja vastuullisesti tuotettavan palvelutuotannon toteutumisen. Varmsitamme tämän systemaattisella omavalvonnalla toiminnan suunnittelussa, ohjeistamisessa sekä arjen päivittäisessä toiminnassa....
Työn merkityksellisyydestä on viime aikoina puhuttu paljon, onhan sen havaittu olevan oleellinen osa työhyvinvointia. Samassa yhteydessä on usein pohdittu myös ”työn tuunaamista” eli oman työn muokkaamista itselleen mielekkäämmäksi.
Onni on nyt julkaissut vuoden 2024 vastuullisuusraportin. Vastuullisuusraportti antaa kattavan katsauksen Onnin kestävän kehityksen tavoitteisiin, toimenpiteisiin ja saavutuksiin. Olemme jatkaneet “Onni kestävää kasvua” -strategiamme toteuttamista....
Onni avustajapalveluiden asiakas Helena kertoo kokemuksistaan Onnin asiakkaana. Helena asuu Helsingissä ja on ollut Onnin asiakkaana noin puoli vuotta. Onni avustaja- ja tukipalvelut tarjoavat monipuolista apua asiakkailleen ympäri Suomea....
Asuntojen vuokraaminen on jatkuvaa työtä, jossa asunnon siisteys ja hyvä ensivaikutelma ovat avainasemassa. Jokainen vuokranantaja ja kiinteistönvälittäjä tietää, että puhdas ja hyvin hoidettu asunto houkuttelee parempia vuokralaisia ja nopeuttaa...
Käyttöönottosiivous on perusteellisempi puhdistus kuin tavallinen ylläpitosiivous ja se tehdään yleensä remontin tai uudisrakentamisen jälkeen ennen tilojen käyttöönottoa tai uudelleenkäyttöä. Sen laajuus määritellään aina yhteistyössä siivouksen...
Koti on paikka, jossa haluamme rentoutua, viettää aikaa perheen kanssa ja latautua arjen kiireiden keskellä. Mutta entä kun siivous tuntuu vievän lopunkin vapaa-ajan? Ei huolta – Onni kotisiivous on juuri sinua varten! Me hoidamme siivouksen, jotta...
Onni lastenhoito vieraili Lidlin pääkonttorilla Espoossa kertomassa Lidlin työntekijöille sairaan lapsen hoitopalvelusta sekä vastaamassa heidän kysymyksiinsä palvelusta. Vierailuun osallistui lastenhoidon tiimiesihenkilö Sole sekä lastenhoitaja...
